*

Kyuu Eturautti - Pörrökorvakulttuuria Vihje.

Oy Yleisötapahtuma Ab

Tämä blogaus on oman ajatuksen jatkoa Tubemyrskylle ja yritys puida hieman omia ajatuksiani yritysmaailman ja harrastustapahtumien yhteiseloon, hyvässä tai pahassa. Avaan aluksi kontekstina vähän omaa taustaa. Olen toiminut satojen eri kokoisten kulttuuri- ja harrastustapahtumien vapaaehtoishommissa n. 20 vuoden ajan, kattaen lähestulkoon joka tehtävän. Pienimmät tapahtumat ovat olleet yleensä kunnan toimijoiden järjestämiä muutaman kymmenen hengen tempauksia, suurimmat yhdistysvetoisia joissa uniikkien kävijöidenkin määrä on ollut viisinumeroinen. Viime vuosina merkittävimpiä ovat olleet sarjakuvafestivaali Tampere Kuplii sekä roolipeli- ja animetapahtuma Tracon, joissa molemmissa olen ollut perustamisesta lähtien. Tänä vuonna tein myös jättiurakan Worldcon 75:ssä, joka olikin selvästi harrastusurani suurin tehtävä ikinä. Näiden lisäksi pyöritän kavereiden kanssa kulttuurin tukiyhdistys B2:ta, joka puolestaan tukee vuosittain satoja epäkaupallisia toimijoita mm. tapahtumanjärjestämisessä. En nimeä itseäni ekspertiksi, mutta väitän nähneeni yhtä sun toista. Lienee itsestäänselvyys, mutta varoiksi: mielipiteeni ovat henkilökohtaisia, enkä edusta niillä mitään järjestöä.

Nousu ja uho

Lukiessani Tubemyrskyä, nousi mieleeni vuoden 2005 tienoilla tapahtunut jättimäinen japaniharrastuksen nousu. Olin aitiopaikalla katsomassa miten parinkymmenen hengen kuppikunta vaihtui tuhansien ihmisten jättitapahtumiksi. Noina aikoina, ottaen referenssiä eri Euroopan maista, olin valmis väittämään että yhdistykset eivät kauaa tätä touhua voi jatkaa vaan yritykset ottavat tehtävät pian hoitaakseen. Olen niin onnellinen että olin täysin väärässä. Yhdistys pystyy kasvamaan ja kukoistamaan. Ensimmäisen Traconin budjetti oli pari tonnia, nyt se on satakertaistunut ja tekijöiden määräkin kasvanut lähelle tuhatta. Silti järjestäjä on edelleen Tracon ry ja jokainen tekijä on vapaaehtoinen. Tampere Kuplii ei ole kasvanut samalla mittakaavalla, mutta sekin paisuu kuin pullataikina ja tekee joka vuosi kävijäennätyksiä. Kehittyvien Conien Suomi ry on puolestaan osoittanut Desucon-tapahtumilla miten yhdistys voi rakentaa todella uskottavan, pitkäjänteisesti kehitetyn brändin toiminnalleen. Eikä tämä nyt vain näihin piireihin rajoitu, onhan vaikkapa Pori Jazz yhdistysvetoinen tapahtuma sekin.

Olen toisaalta pyörinyt myös monissa muissa tapahtumissa, aivan eri alalla. Kansanmusiikki on esimerkki aiheesta jossa myös vapaaehtoisena tehdään paljoa, mutta ala kuitenkin kaipaa taloudellista tekohengitystä, virkamiehiä hoitamaan virkatehtäviä kun ei harrastajien oma into piisaa. On toki opetus- ja kulttuuriministeriön sekä kuntien oma asia katsoa onko tämä mielekästä varojen käyttöä, mutta itse näen tämän mallin hieman huterampana. En väheksy tippaakaan palkollisten tai vapaaehtoisten tekijöiden panosta, mutta mielestäni näin absoluuttinen riippuvuus julkisen sektorin rahoituksesta ei ole pohjana vakaimmasta päästä. Kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä poliittiset johtajat eivät voi luoda kulttuuria, he voivat vain luoda puitteet jossa annetaan sen tapahtua.

Olen myös järjestänyt lukuisia yritystapahtumia. Olin mukana jokusen vuoden puuhailemassa Helsingin Kirjamessuilla ja olen ollut ydinporukassa monien pienempien, muutaman sadan - parin tuhannen hengen yritysten yksityisemmissä tilaisuuksissa lähinnä kaupan alalla. Tiedän miten tapahtuma pitää järjestää kun kaikki työ tehdään palkkaa vasten, mistään ei jousteta ja jos nyt totta puhutaan, ensimmäinen paikka josta yleensä tingitään on projektin hallinta. Kaupalliset tapahtumat joita olen tehnyt, joissa on avustanut ja joissa olen vieraillut, ovat poikkeuksetta olleet surkeammin järjestettyjä kuin epäkaupalliset, yhdistysvetoiset. Toki niissäkin on monen tasoisia suorituksia.

Haistan bisnestä

Olen yrittäjä ja työnantaja, kapitalistisika siis. En ole lainkaan sokea sille ajatukselle että yleisötapahtumilla voisi tehdä rahaa. En millään muotoa paheksu liiketoimintaa sinänsä tälläkään alalla. Viihde on hyvä tuote myytäväksi. Tiedän myös, että vaikkapa Traconin mittaluokan tapahtumat tarvitsevat yrityskumppaneita, paitsi tilojen tarjoajia mutta myös vaikkapa esitystekniikkaa, maksunvälityspalveluja tai painotöitä - ja asian toiselta puolen, sponsorit ovat osa tapahtuman tuloja. Yhdistyksissä voidaan oppia olemaan aika hyviä kilpailuttamisessa ja fiksut yritykset ymmärtävät ottaa yhteistyöstä paljon irti. Yrityksen kannattaa joissain tilanteissa kaupitella edullisemmin, sillä suurimmat yleisötapahtumat ovat referensseinä parhaasta päästä. Lisäksi hyvä yhdistyskumppani on yleisötapahtumissa sen verran vastuullinen ja osaava toimija että yritykselle tällainen kaupanteko on hyvin helppoa, vastapuoli kun tietää mitä haluaa ja hoitaa oman osansa hyvin. Onpa sellaiseenkin tilanteeseen päästy että yhdistykselle on annettu pääsy firman tiloihin ja sanottu "ottakaa mitä tarvitte, kertokaa sitten perästä määrät niin laskutetaan". Moni yritys on tehnyt kivan lisätilin yhteistyöllä yhdistysten kanssa - ja vastaavasti moni yritys on pilannut bisneksensä suhtautumalla halveksivasti yhdistystoimintaan. Yhdistysvetoisuus ei ole yritysvastaisuutta.

Epäkaupallinen ja täysin vapaaehtoisvoimin järjestetty Tracon on Tampere-talon suurin tapahtuma. Tampere-talo on puolestaan pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus. Olen saanut henkilökohtaiset kiitokset aivan ylintä johtoa myöten Traconin kyvystä hoitaa asiat vastuullisesti ja siististi, kuuleman mukaan päihittäen monet kaupalliset toimijat. Taustalla on rakkaus siihen asiaan jota yhdessä tehdään. Jo vuodesta 1986 järjestetyn epäkaupallisen scifi- ja fantasiatapahtuma Finnconin yksi perusohje on "järjestää sellainen tapahtuma johon järjestäjät haluaisivat itsekin tulla". Nämä eivät ole onttoja sanoja. Kun tapahtumassa on jotain mitä itsekin haluaa nähdä ja kokea, siihen myös panostaa. Parhaimmillaan se aikaansaa edellisen kaltaisia positiivisia yhteistyösuhteita, sen lisäksi että siinä sivussa muodostuu hemmetin upea tapahtuma jonka parissa työskenteleminen on paitsi hauskaa, myös kunnia-asia.

Kuten Tubemyrskystä ilmenee, tällaista rakkautta harrastukseen ei pysty tuosta vaan siirtämään firman hoidettavaksi. Yksiulotteinen yritysjohtaja näkee vain kävijämäärän, kertaa sen lipun hinnalla, vähentää tilavuokran ja myhäilee. Eipä sillä ettäkö ahneus olisi firmojen yksinoikeus, ihan kotitarpeiksi löytyy Suomesta esimerkkejä myös yhdistyksistä joissa taloudellinen sikailu on päässyt voimiinsa. Joskus se on lähinnä kevyttä kestittelyä, joskus se venyy vähän rajumpaan kestitykseen kuten ilmeisesti Slushin kanssa kävi, ja ihan oikeutta myötenkin on tutkittu tapauksia joissa avustusrahoilla toimiva yhdistys on päätynyt maksamaan avainhenkilön henkilökohtaisia menoja. Pelkkä oy tai ry ei siis kerro asian laitaa. Sen verran pitää kuitenkin tässä jakaa vinkkinä, että ehkä fiksuin Tracon ry:n hallituspäätös koskaan oli määrätä että yhdistyksen varoja ei saa käyttää alkoholitarjoiluun muuta kuin tapahtuman jälkeen tilaisuudessa johon kaikki vapaaehtoiset ovat tervetulleita. Vastaavat linjanvedot ajoissa, selkeästi ja julkisesti ovat hyvä idea.

Yleisöä ei kiinnosta

Maailmassa on tuhat ja yksi kulttuurin tekemisen muotoa, joilla voi jättää itsestään muiston historiankirjoihin. Yleisötapahtumat eivät ole yksi näistä. Yleisötapahtumien järjestäjä saa uskomattoman hyvän fiiliksen onnistuneesta tapahtumasta mutta kun ovet on suljettu, on tapahtuma unohtunut. Paljoa ei kulu mustetta listaamaan maailmanmaineeseen nousseita yleisötapahtumien järjestäjiä - ei, sillä palkkiot ovat korvien välissä eivätkä kirjojen kansissa. Toki moni kävijä kiittää hyvistä järjestelyistä ja kritisoi huonoja, mutta tässä interaktiossa näkyy aniharvoin asioita kuten ihmisten nimet tai organisaatioiden muodot. Tämä johtaa siihen, että hyvin harvaa kävijää oikeasti kiinnostaa millään muotoa tuottaako tapahtuma voittoa omistajilleen vai ei. Yleisöä kiinnostaa tapahtuma, ei tapahtumanjärjestäminen. Itse asiassa tämä kiinnostaa kovin harvoja vapaaehtoisiakaan, eikä moni noteraa tai välitä siitä tekeekö hän vapaaehtoistyötä oy:lle vai ry:lle. Tämä tuntuu hemmetin oudolta, mutta kerta toisensa jälkeen näin on todistettu.

Mielestäni markkinointisota hyvien aatteiden puolesta on hävitty ennen alkamistaan. Järjestäjien hyvät aatteet eivät saa ihmisiä valitsemaan tapahtumaa X tapahtuman Y sijaan. Jos yhdistys haluaa ottaa itselleen takaisin paikan harrastajien tapahtuman tekijänä, sen on tehtävä parempi tapahtuma kun yrityksen. Vastakkainasettelu tuo aina vähintäänkin sirpaleen verran osumaa myös omaan jalkaan. Avoimuus on toki erinomaista, mutta yleisötapahtuman menestykseen tarvitaan hyvä yleisötapahtuma, ei enempää eikä vähempää. Omia vahvuuksiaan pitää osata käyttää parhaalla tapaa. Esimerkiksi epäkaupallisen toimijan kannattaa käyttää hyväkseen epäkaupallisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Joskus tätä pikaisesti laskeskelin ja totesin että esim. conien välisellä yhteistyöllä, tavaralainoilla ja muulla yya-hengellä voidaan säästää jopa kymmeniä tuhansia euroja kaupallisiin optioihin verrattuna.

Kävijöiden, paikkojen ja sopivien kalenteriaikojen lisäksi tapahtumat kilpailevat myös suhteista, kuten sponsorisopimuksista. Tässä kohtaa laaja yhteisö on vertaansa vailla, sillä totta puhuen jalan saamiseksi oven väliin on tasan yksi hyvä keino: sisäpiirin suhteet. Joku herkempi voisi puhua likaisesta pelistä, mutta kyse on lopulta vain sopivan korvan saamiseksi kuuloetäisyydelle. Yritysten kiireisiltä edustajilta haetaan vähän väliä sitä ja tuota apua, eikä heillä ole aikaa kuunnella kaikkia, saatika ottaa heitä vakavasti. Sopiva kontakti antaa edes mahdollisuuden asiansa ilmaisemiseen. Sama pätee mediaan joka on etenkin uudelle tapahtumalle tärkeä kumppani markkinoinnissa. Osa mediatoimijoista näkee vain euroja, osa ymmärtää potentiaalin mielenkiintoisten juttujen tekoon. Jostain syystä euro tuppaa olemaan suuremmassa merkityksessä Ylellä kuin monella kaupallisella mediatalolla, mene ja tiedä miksi.

Henkilökohtaisesti olen aina käyttänyt kanaviani tällä tavoin. Kun aloitin harrastustapahtumissa, olin alipalkattuna paskahommissa, mutta sain silti pieniä tarvikeavustuksia etsittyä työnantajani kumppaniyrityksiltä. Kun päädyin pyörittämään omaa firmaani, otin kollegoitteni kanssa heti linjaksi että emme tue mitään urheilua tai muuta hörhöilyä, vaan laitamme mahdollisista yrityksen voitoista apua harrastuksiin jotka ovat taloudellisesti terveellä, epäkaupallisella pohjalla, rakennettuna innostuneen harrastuksen päälle. Pitkään tapahtumanjärjestämisessä mukana olleissa ihmisissä on monia jotka ovat edenneet urallaan ja sen myötä tuoneet mukaan yhä uusia kumppaneita, uusia mahdollisuuksia, uutta yhteistyötä. Tämä lienee epätoivoinen yritykseni muistuttaa että meitä vanhoja jääriäkään ei pidä ihan surutta potkia pois porukasta jos meistä on vielä hyötyä...

Oikea vastaus on?

Minulla on henkilökohtainen aate puhumassa epäkaupallisen harrastustoiminnan puolesta. Kun teen hommia tällaiselle toiminnalle, oli se sitten yhdistys tai kunnan nuorisotyö, saan heittää pois bisnekset ja politiikat. Se on kivaa. Jos harrastuksella on tarpeeksi harrastajia, mielestäni sillä on myös tarpeeksi aktiiveja puuhaamaan omia tapahtumiaan. Joskus se kaipaa apua muilta toimijoilta, joskus se nousee omin voimin. Kuten todettua, minulla ei ole mitään kaupallista kulttuuritoimintaa vastaan, mutta en yksinkertaisesti saa siitä juurikaan kiksejä. En haluaisi tehdä yleisötapahtumia päätyökseni. Olen aina sanonut että tee työnä sitä mitä osaat ja harrastuksena sitä mistä nautit. Tiedän, että moni on tästä eri mieltä.

Tubettajien tarinan ei olisi tarvinut päätyä niin törkeään harrastajien aliarviointiin ja hyväksikäyttöön kuten miten nyt on ilmeisesti käynyt. Tarinan ei myöskään tarvitse päättyä tähän. Vaikken paljon lajista ymmärräkään, tiedän tubetuksen mahtavan vaikutuksen viestinnän demokratisoitumiselle. Tubettaminen on hyvä asia. On nyt tubettajista itsestään kiinni onko heillä riittävän hyvä tilanne nyt kun laji on bisneksen näpeissä. Jos näin ei ole, heillä on kaikki mahdollisuudet ja taidot myös toiseen vaihtoehtoon. Tähän ei ole oikeaa tai väärää vastausta. Firmavetoisessa toiminnassa tubettajan riskit ovat pieniä, mutta niin ovat vaikutusmahdollisuudetkin. Yhdistysvetoisessa toiminnassa on myös vetovastuu ja kärryt voivat olla kovin painavat. Toisaalta, kärryt ovat silloin omat. Keskitien optio voi olla etsiä yhteistyötä jonkun toisen tapahtuman kanssa ja lähteä kehittämään toimintaa osana toista tapahtumaa. Vaikkakin tässä on paljon haasteita, on sekin johtanut ajoin hyvään lopputulemaan.

Itse aion jatkaa linjallani. Jos minulta tai joltain edustamaltani yhdistykseltä pyydetään apua, lähtökohtaisesti liputan sen puolesta jos kysyjä on epäkaupallinen toimija. Syy on henkilökohtainen. Minulle epäkaupallinen tapahtumatoiminta on tuonut elämääni niin paljon haasteita, iloa ja ystävyyksiä, etten halua moiselle ilolle kääntää selkääni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset